Kuva TeSLA-videosta |
Hankkeen aikana kehitettävää järjestelmää testataan kolmessa eri vaiheessa hankkeen seitsemässä pilottiyliopistossa eri puolilla Eurooppaa. Jyväskylän yliopisto pilotoi sähköisiä tunnistamismetodeja Koppa-ympäristössä. Lisäksi Jyväskylän yliopistolla on keskeinen rooli hankkeen saavutettavuus- ja esteettömyysasioissa ja siten vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksien parantamisessa.
Hankkeessa mukana olevat organisaatiot painottavat myös eettisten, laillisten ja teknologisten näkökulmien huomioimista. Projekti tulee tarjoamaan sähköisestä arviointijärjestelmästä maksuttoman perusversion koulutuslaitoksille ja kaupallisen version kansainvälisille markkinoille.
Hanketoimijoiden edustajat kokoontuvat Jyväskylässä 15.-16.6.2016, jolloin Jyväskylään odotetaan useita kymmeniä osallistujia ympäri Eurooppaa.
Lisätietoja hankkeesta: http://tesla-project.eu/