maanantai 20. elokuuta 2018

Mitkä ovat kuumia perunoita korkeakoulupedagogiikassa?

Opintojen työelämäläheisyys ja työelämävalmiuksien oppiminen, opiskelijoiden hyvinvoinnin tukeminen, opettajan (digi)taitojen kehittämismahdollisuudet yhdessä toimien. Opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen uudistaminen sekä OKM:n rahoittamien kärkihankkeiden ideoimat uudet toimintamallit. Mm. näistä aiheista keskustelivat opettamisesta ja ohjaamisesta kiinnostuneet yli 500 opettajaa ja suunnittelijaa Turussa Pedaforum-päivillä 15.-16.8.2018.

KOPE-hankkeessa kehitetään korkeakoulupedagogiikkaa yhteistyössä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opettajien kanssa. Yksi tapa on ollut vertaismentoroinnin edistäminen. Cross expertise mentorointiprosessissa (CEM) matchatut opettajaparit kehittävät yhdessä osaamistaan. Jatkossa myös varjostaminen on yksi tapa oppia uutta kevyesti joko organisaation sisällä tai eri talojen välillä. ”Eniten opitaan omassa työarjessa, ei erillisessä koulutuksessa. Varjostaminen on tuttua, mutta uutta tässä on dialogisuus. Molemmat hyötyvät: varjostaja saa uudenlaista näkökulmaa omaan työhön ja varjostettavan on myös reflektoitava miksi toimin näin”, Harri Keurulainen JAMKista korosti.

Pedaforumissa oli paikalla Jyväskylän yliopistosta ansiokkaasti useita puhujia. Opettajat kertoivat kokemuksistaan mm. työelämäopintojen sulauttamisesta opetussuunnitelmaan musiikkitieteissä, työelämälähtöisistä osaamiskokonaisuuksista avoimissa korkeakouluopinnoissa sekä 11 oppilaitoksen yhteisestä Valmiina työelämään! eli VALTE-hankeesta, jossa on kehitetty digitaalisuutta hyödyntäen opintokokonaisuus sekä helposti muihinkin opintoihin liitettävät moduulit. TeSLA-hankkeessa huomio kiinnitetään korkeakouluopintojen saavutettavuuteen digitaalisissa oppimisympäristöissä: millaisia mahdollisuuksia TeSLA-järjestelmä tuo joustavalle verkko-opetukselle sekä erityisesti vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden opiskelulle.

OKM:n kärkihankkeissa korkeakoulujen henkilöstön opetus- ja ohjausosaamista kehitetään monin eri tavoin: on rakennettu digikummiverkostoa ja tuettu kehittäjäyhteisöjä, tuotettu käänteistä opetusta videoiden avulla, jolloin lähiopetuksessa aikaa vapautuu ohjaukseen ja asioiden syventämiseen. UNIPS–hankkeessa puolestaan luodaan yliopistopedagogiikkaan digitaalista oppimisratkaisua opettajille. Jyväskylän yliopiston OHO!-hankkeet esittelivät Pedaforumissa toimintaansa: YouToo –hankkeessa vastataan yliopisto-opetuksen muuttuviin tarpeisiin kehittämällä monitieteisenä opettajayhteistyönä innovatiivisia ja teknologiatuettuja yhteisöllisen oppimisen ratkaisuja. Avoimessa yliopistossa opiskelijat on otettu mukaan verkkokurssien kehittämiseen. Lue lisää JY:n OHO!-hanketyöstä eli OKM:n erityisavustushankkeesta korkeakoulutuksen kehittämiseksi vuosina 2017-2019. Hankkeen tavoitteena luoda optimaalisia edellytyksiä opiskelulle ja pitää huolta opiskelijasta: https://www.jyu.fi/koulutus/oho/oho-1/keski/oho

Ja kuten ennenkin: seminaarissa tapahtui koko ajan paljon rinnakkaista ja päällekkäistä. Lue lisää pdf-abstraktikirjasta: http://web.abo.fi/lc/pedaforum2018/abstracts.pdf

Muita linkkivinkkejä:
Opettajankoulutusfoorumi: perus-, perehdyttämis- ja täydennyskoulutuksen uudistaminen: http://minedu.fi/opettajankoulutusfoorumi
• Vinkki: kaikki opettajat ja ohjauksesta kiinnostuneet ovat tervetulleita liittymään KOPE-Facebook –ryhmään.