Millaisiksi opettajien ja opiskelijoiden roolit ovat muodostuneet opetuksessa ja ohjauksessa poikkeusaikana? Muun muassa tähän asiaan on pureuduttu vastikään julkaistussa tutkimuksessa korkeakouluopettajista pandemiavuonna 2020, jonka toteuttivat yhteistyönä OAJ, Haaga-Helian ja Itä-Suomen yliopisto. Vastaajista enemmistö (70%) oli ammattikorkeakoulujen edustajia, yliopiston henkilökuntaa oli liki 250.
"Näkemykset opettajan roolin muutoksesta jakautuivat pääpiirteittäin neljään ryhmään. Osa opettajista oli omaksunut ohjaavan roolin aiempaa vahvemmin. Opettajat kokivat, että heitä tarvittiin entistä enemmän esimerkiksi kannustamaan opiskelijoita ja varmistamaan opittua. He olivat muokanneet opetusta siten, että tietoa välitettiin tallenteiden avulla, kun taas verkkotapaamiset opiskelijoiden kanssa painottuivat ohjaamiseen. Ohjaavaa rooliaan vahvistaneet opettajat kokivat, että vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa vahvistui ja muuttui yksilöllisemmäksi."
"Toiseksi aineistosta erottui myös opettajia, jotka näkivät opetuksensa muuttuneen opettajalähtöisemmäksi. Opettajan tehtävänä korostuivat tiedonjakaminen, luennointi ja opiskelijoiden ohjeistaminen. Tähän vaikuttaa liittyneen kiinteästi kokemus vuorovaikutuksen heikentymisestä opetuksessa; ilmeisesti juuri verkkovuorovaikutuksen koettu vaikeus on osin muuttanut opettajien roolia tähän suuntaan."
"Vaikka suurin osa vastaajista näki poikkeusajan muuttaneen opettajan ja opiskelijoiden rooleja, osa koki roolien säilyneen ennallaan. Nämä opettajat vaikuttivat toteuttaneen jo ennen poikkeusaikaa hyvin vuorovaikutteista opetusta ja löytäneen tälle luontevat tavat myös poikkeusaikana."
Mikä edistää hyvää oppimista korkeakouluissa? Opiskelijoiden ja opettajien hyvä vuorovaikutus on yksi avaintekijöistä. Yhteinen innostus motivoi. Miten yhteishenkeä ja innostavaa ilmapiiriä voidaan edistää myös digitaalisessa maailmassa? Lue lisää Digiä ja keitaita -korkeakouluopettajat pandemian paineessa -julkaisusta