Ensimmäiset eTentit Jyväskylän yliopistossa tentittiin lokakuussa 2009 ja tämän jälkeen sähköinen tenttiminen pääkirjastolla on koko ajan kasvattanut suosiotaan. Aluksi tenttijä oli useimmiten pääkirjaston kolmannen kerroksen 12 paikkaisessa tenttitilassa yksin, mutta loppuvuonna 2011 oltiin jo tilanteessa, jossa tenttiaikaa ei ollut varsinkaan neljän tunnin tentille enää mahdollista saada kuin aikaisintaan kahden viikon päähän, koska tila oli niin täyteen varattu. Marras- ja joulukuussa 2011 pääkirjastolla tehtiin yhteensä noin 950 sähköistä tenttiä.
Opettajat ovat halutessaan voineet ottaa eTenttimismahdollisuuden käyttöön kurssillaan. eTenttiä käytetäänkin lähes kaikissa tiedekunnissa. Eniten loppuvuonna 2011 tentittiin eTenttinä kasvatustieteen ja yhteiskuntatieteen tenttejä. Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tentteihin eTentti-soveltuu huonosti, koska matemaattisten kaavojen piirtäminen on helpompaa paperille kuin sähköisesti. It-tiedekunnassa eTenttiä on vasta kokeiltu yksittäisissä tenteissä sekä maturiteeteissa. eTentin suositellaan olevan vaihtoehtoinen tenttimismahdollisuus paperitentin ohella.
Palaute eTentistä on ollut pääosin positiivista. Tenttikirjoja saa helpommin, kun kaikki eivät ole menossa tenttimään yhtä aikaa ja opiskelija saa valita tenttiaikansa itse, kirjaston aukioloaikojen puitteissa. Ruuhka-aikana opiskelijoita harmitti se, että vapaata aikaa tentille oli niin vaikea löytää. Toisaalta monet tentteihin ilmoittautuneet opiskelijat jättivät tulematta tenttiin, eivätkä peruneet tenttiaikaansa, jolloin aika oli turhaan varattuna heille.
eTentissä on muutama seikka, jotka opiskelijan tulee ottaa huomioon. Avain tulee hakea etukäteen kirjastolla sijaitsevasta Kirjavitriinistä. Mikäli kirjavitriini on kiinni tentin alkaessa, tulee avain hakea ennen kirjavitriinin sulkeutumista tai edellisenä päivänä, jos kyse on aamutentistä. Lauantaina klo 11-16 avaimen voi noutaa kirjaston palvelutiskiltä. Opiskelija ei saa ottaa tilaan mukaan mitään muuta kuin tenttimiseen tarvittavat kertakäyttöiset tunnukset. Esimerkiksi eväitä tilaan ei saa ottaa. Tilasta ei myöskään saa poistua kesken tentin esimerkiksi vessaan.
Tentaattoreille järjestetään eTentti-järjestelmän käyttöön maksuttomia koulutuksia. Koulutukset ovat keväällä 2012 kaksiosaisia. Ensimmäinen tunti sisältää sovelluksen esittelyn ja toinen tunti työpajan, jonne voi tulla syöttämään kysymyksensä ja tentin tiedot järjestelmään. Tentaattori voi valita osallistuuko vain toiseen osaan vai molempiin. Jos esimerkiksi sovellus on jo tuttu, voi osallistua vain työpajaan. Työpajassa on ohjaajia paikalla auttamassa ongelmissa. Tentaattorit tarvitsevat järjestelmään erilliset tunnukset, jotka voi pyytää sähköpostitse eTentin tuesta (etentti-support@jyu.fi).
Lisätietoja ja eTentti-ohjeet löytyvät osoitteesta https://www.jyu.fi/thk/etentti-ohjeet sekä englanniksi osoitteesta https://www.jyu.fi/thk/en/eexam-guide.
eTentti-tuki auttaa tarvittaessa sekä opiskelijoita että tentaattoreita sähköpostitse osoitteen etentti-support@jyu.fi kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.