Hämeenlinnan Aulanko oli kerännyt jälleen tuvan täyteen kuulijoita Interaktiivinen Teknologia Koulutuksessa -seminaariin huhtikuussa. Tarjolla oli runsaasti esimerkkejä digitalisaation jalkauttamisesta opetussuunnitelmatyöhön eri kouluasteilla. Opettajien osaamisen kehittämiseen on monessa oppilaitoksessa kokeiltu erilaisia tukemisen muotoja, kuten digitiimit, e-tutorit ja vertaisopettajat. Tänä vuonna pinnalla olivat mm. opettajien tvt-osaaminen ja sen kehittäminen, digitalisaation johtaminen, MOOCit, virtuaalitodellisuus, 360° kuvat ja ilmiöpohjainen oppiminen.
Sekä kansallisten että eurooppalaisten kyselyjen perusteella opettajat kokevat, että puutteita on varsinkin tvt:n käytön pedagogisessa osaamisessa. Teknisesti sovelluksia osataan käyttää, mutta ei osata soveltaa ja hyödyntää opetuksessa. Selvitysten mukaan on lisäksi suuria eroja eri kouluasteilla. Vaikka kolmasosa vastaajista on mielestään jo kehittyneitä tvt:n käyttäjiä, jatkuva uusien ohjelmien ja sovellusten opettelu rasittaa ja aiheuttaa digistressiä.
Monissa puheenvuoroissa pohdittiin miten työelämän ja koulutuksen muutoksiin vastataan digitalisaation tarjoamilla mahdollisuuksilla. Esiin nostettiin mm. uudet ja monipuoliset oppimisympäristöt. Lisäksi teknologia mahdollistaa erilaisten oppijoiden tukemisen sekä joustavan, verkkovälitteisen opiskelun ajasta ja paikasta riippumatta.
Kuva: www.itk.fi/2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.